Kasvukausi 2019 oli onnistunut ja satotasot olivat hyviä. Kasvukauden alun sateet viivästyttivät maissin ja nurmien kylvöä, rikkakasviäestyksiä sekä mangaanin ja sinkin levitystä. Kasvustot pysyivät kuitenkin melko puhtaina rikkakasveista johtuen viljelykasvien nopeasta alkukehityksestä. Heinäkuun alun kuivuus ja kylmyys verottivat jonkin verran nurmien 2. ja härkäpavun satoa joillakin lohkoilla. Satotasot olivat kuitenkin kaikilla kasveilla edellisvuotta parempia.
Kesän 2019 aikana toteutettiin 14 erilaista luomuun liittyvää koetta.
Sadot kasveittain 2019



Terminen kasvukausi alkoi 18.4. ja päättyi 26.10. Kasvukauden pituus oli 192 vuorokautta. Tehoisan lämpötilan summa oli tällä kaudella 1406 °C
